Mikä ihmeen suolisto?

/, Ravintolisät & Tiimi/Mikä ihmeen suolisto?

Mikä ihmeen suolisto?

RSS
Seuraa sähköpostitse
Facebook
Twitter
Instagram

Voisi sanoa, että pari vuotta sitten sana suolisto, sai mut kavahtamaan. En oikein ymmärtänyt mitä sillä haetaan takaa ja asia ei oikein kiinnostanut. Ajattelin ravinnon enemmän makroina; eli proteiineina, hiilareina ja rasvoina. Ja ajattelin, että kunhan syön monipuolisesti, niin ne vitamiinit ja mineraalitkin sitä kautta hoituvat. Maitohappobakteereista en oikein perustanut, söin niitä vain ennen lomia. Tuolloin käytin melko paljon kevyttuotteita ja makeutusaineita. Ajattelin, että haluan nipistää kaloreissa. En tuolloin vain ymmärtänyt, miten merkittävän suuri vaikutus suoliston kunnolla on mun hyvinvointiin.

Reilu vuosi sitten päädyin luennolle, jossa puhuttiin tästä suolistosta. Tämä luento sai mut kuuntelemaan ja pysähtymään omien tottumusteni äärelle. Vaikka asia tuntui edelleen vieraalta, aloin kiinnostumaan suolistosta enemmän ja hakemaan siitä tietoa. Edelleenkään en voi kutsua itseäni alan asiantuntijaksi, mutta olen paljon viisaampi, kuin pari vuotta takaperin. Nyt osaan tehdä arjessani valintoja, joiden johdosta suolistoni voi mahdollisimman hyvin.

Mikä ihmeen suolisto?

Suolisto on monimutkainen ja upea kapistus. Suolistoa ei syyttä kutsuta toisiksi aivoiksemme, koska suolistolla on yhteys mielialaamme. Suolisto on osa ruoansulatuselimistöä ja se alkaa mahalaukusta ja päättyy peräaukkoon. Suoliston tehtävänä on imeyttää syömästämme ravinnosta kaikki kehon tarvitsemat ravinteet, eli vitamiinit ja mineraalit sekä suodattaa turhat asiat pois, vessanpönttöön. Silloin kun se toimii niin kuin sen pitäisi toimia. Suolisto toimii itsenäisesti, eli se on autonominen ja ihmisen tahdosta riippumaton.

Suolistossa pitäisi elää satoja erilaisia hyviä bakteerikantoja, jotka toimivat taistelijoina hyökkäyksiä vastaan, pitäen sinut mahdollisimman terveenä. Tilanne voi kääntyä päinvastaisesti, jos näiden bakteereiden välillä ei ole tasapainoa, kun jokin ulkoa tullut tapahtuma tai asia horjuttaa bakteereiden tasapainoa. Horjuttaja voi olla esimerkiksi antibioottien synnyttämää, kova dieetti voi horjuttaa bakteerien tasapainoa tai infektiot voivat vaikuttaa bakteerikantaan. Myös ympäristöstä saamamme myrkyt voivat vaikuttaa suoliston bakteerikantaan ja siten horjuttaa ja sekoittaa kehon immuunivastetta, eli kehon omaa puolustusjärjestelmää.

 

Mikä ihmeen suolisto?

Stressin suuret vaikutukset suolistossa

Yksi suuri tekijä suoliston tulehtumistilaan on nykyajan rosvo; stressi. Stressi vaikuttaa suolistoon, ja hyvin usein stressatessa juurikin suolisto reagoi tilanteeseen. Stressi sekoittaa kehon hormonitoimintaa ja periaatteessa stressi laukaisee kehon taisteluvalmiuden, jonka johdosta muunmuassa ruoansulatuksen erilaiset tärkeät toiminnot hidastuvat. Stressatessa esimerkiksi syljen eritys heikkenee, joka taas vaikuttaa osaltaan siihen, ettei ruoansulatusentsyymiä erity syljestä tarpeeksi ja ravinto ei pilkkoudu tarpeeksi hyvin.

Hyvin yleisesti stressi vähentää myös vatsahappojen eritystä, josta voi seurata närästystä, turvotusta, ummetusta tai ripulia, aknea, ruoka-aineallergioita tai yliherkkyyksiä, sekä alakuloa tai masennusta. Vatsahappojen tehtävänä on pilkkoa proteiineja vatsalaukussa, sekä toimia viestinvälittäjänä haimalle, jonka tehtävä on erittää mm. ruoansulatusentsyymejä. Vatsahappo toimii myös suoliston suojana haitallisia mikrobeja ja bakteereita vastaan. Koska stressi kuluttaa kehosta b-vitamiineja, kannattaa niiden riittävä saanti varmistaa. Stressivatsaisena vähennä alkoholin käyttöä, kahvituotteiden nauttimista sekä sokerin ja einesruokien syömistä.

 

Suolisto: toiset aivomme

Tämä toteamus ei ole aivan turha, koska noin 90% aivon välittäjäaineista on tutkijoiden mukaan suoliston alueella. Se, miten paljon ja millaisia bakteereita suoliston pinnalla elää, vaikuttaa siis myös osaltaan mielialaamme. Pystyt vaikuttamaan suoliston kuntoon syömällä laadukkaasti kuitupitoisia hiilihydraatteja (kuten kasviksia ja marjoja sekä täysjyväviljaa), sopivasti proteiinia sekä laadukkaita rasvoja. Muista myös probioottien tärkeys. Itse syön laadukkaita probiootteja päivittäin monipuolisesti.

Niin mielenkintoista asiaa! Se, että ymmärtäisimme elintapojemme merkityksen meidän suolistoon ja sitä kautta hyvinvointiimme, muuttaisi paljon. Ja tottakai, elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta on tärkeää ymmärtää päivittäisten tapojen merkitys. Varsinkin, jos kärsii jo jostain suolistoperäisestä vaivasta, on vääryys jatkaa huonoilla ravitsemustottumuksilla ja elämäntavoilla. Koska aina jokin kipu tai tunne on kehon viesti jostain ongelmasta, joka pitäisi huomioida. On tärkeää tehdä asioille jotakin, eikä pelkästään pyrkiä hallitsemaan tilannetta lääkkeillä, vaan yhdistetään hoitoon ruokavaliomuutos ja muutos elämäntavoissa. Ihan oikeasti, jos ihminen kärsii jostain, jolle hän voisi tehdä itse jotain, niin tee se. Pieni vaivannäkö voi muuttaa olotilasi parempaan.

 

Mikä ihmeen suolisto?

Mitä minä teen?

Mä olen ottanut ohjat omiin käsiini ja hoitanut väsymystäni sekä ennaltaehkäissyt erilaisia suolisto-ongelmia. Syön päivittäin eläviä probiootteja, monipuolisesti kuituja ja ruoansulatusentsyymejä. Pidän huolen että saan tarpeeksi b-ryhmän vitamiineja ja muita kropan tarvitsemia tärkeitä vitamiineja. Lisäksi tiedostan, että tarvitsen meko paljon ja monipuolisesti mineraaleja, joten syön myös niitä ravintolisänä. Ja koska olen löytänyt helpoimman tavan saada nämä kaikki turvallisessa ja minulle toimivimmassa muodossa, olen tyytyväinen. Mun valinta on Fit Line. Ja onkin niin mahtavaa, että just nämä tuotteet on suunniteltu suoliston hoitamista ja vahvistamista varten. Oikeat juuri mulle. Kerron sulle Fit Linesta mielelläni lisää ja juttua riittäisi vaikka kuinka pitkälle, joten ota rohkeasti yhteyttä, jos yhtään painit suolisto-ongelmien kanssa tai haluat ennaltaehkäistä ja pitää itsesi mahdollisimman hyvinvoivana ja energisenä.

Kun kirjoitin tätä tekstiä, vaivuin ihanaan WLOW-tilaan. Ja taas jälleen kerran tajusin, että teen NIIN oikeaa juttua. <3

 

 

Elina New Beginning uusi alku

 

 

RSS
Seuraa sähköpostitse
Facebook
Twitter
Instagram
By |2018-06-13T09:17:40+00:00lokakuu 3rd, 2017|Hyvä olo, Ravintolisät & Tiimi|2 Comments

2 Comments

  1. Irma lokakuu 4, 2017 at 9:56 pm - Reply

    Tosi hyvä juttu suoliston toiminnasta.

    • New Beginning lokakuu 9, 2017 at 9:08 am - Reply

      Kiitos Irma. 🙂 Asia on todella mielenkiintoinen ja aina oppii itsekin lisää kaiken aikaa. Samoin suolisto on todella paljon nyt pinnalla esimerkiksi mediassa, ja aletaan heräämään sen merkitykseen.

      Ihanaa viikkoa sinulle! 🙂

Leave A Comment