Anne: Onnistuja

RSS
Seuraa sähköpostitse
Facebook
Twitter
Instagram

Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, miksi tätä työtä haluaa tehdä ja mikä on suola tähän tekemiseen. Tapasin Annen kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran. Olin tuolloin työskennellyt Personal trainerina noin vuoden päivät. En tuolloin osannut kuvitellakaan, miten suuri vaikutus meidän valmennuksella tulee olemaan, niin Annen, kuin minunkin elämään. Annen kanssa takanamme on kolme tiivistä vuotta ja niiden kolmen vuoden aikana tämä nainen kasvoi vahvaksi, niin henkisesti kuin fyyisesti. On ollut jotain niin huikaisevaa nähdä hänen kasvutarinansa ja se, miten hyvin hän nykyään voi. Ja tämän kolmen vuoden aikana myös meistä tuli ystävät ja niin monia asioita ollaan puitu, naurettu ja ihmetelty treenien lomassa.

Isoin saavutus, joka Annen kohdalla jäi vahvasti mieleeni, oli 12 kilon vapisevan ja epävarman maastavedon nousu 90 kiloon rautaa ja se, miten sain vain tyytyväisenä katsoa, kun tämä nainen tykitti menemään treenejä kovakuntoisena, pitkän pohjustuksen seurauksena. Yli 300 treeniä takana Annen kanssa ja ennen vuoden vaihdetta jätimme hyvästit valmennuksen tiimoilta. Emme välttyneet herkistymiseltä. Ja kuka tietää, ehkä tiemme vielä kohtaavat. 

Koska tätä tarinaa ei osaa kukaan muu kertoa yhtä hyvin kuin Anne itse, annan hänelle vuoron. Kiitos Anne sinulle, olet yksi sankarini.

MISTÄ KAIKKI LÄHTI? USKALLUKSESTA JA KYNNYKSEN YLITTÄMISESTÄ. ANNE: ONNISTUJA

Olen ollut 3 vuotta Elinan opastuksella kuntosaliharjoittelussa vuosina 2014-2017. Tämä on kertomus siitä millaista on ollut olla Elinan ohjauksessa.
Vuoden 2014 lopussa oma tuntemus omasta vartalosta ja sen hallinnasta tuntui heikolta. Olo oli sekä fyysisesti että henkisesti huono. Takana oli kolmen vuoden liikkumattomuus monestakin syystä. Työkin on kolmivuoro- ja istumatyötä. Kunto oli heikko ja olo raskas, voimaa ei tuntunut olevan jäsenissä. Esimerkkinä huonosta kunnosta ja olosta kertoo se kuinka rappusten ylös nouseminen tuntui kovalta työltä, kauppakassin nostaminen auton perältä oli vaikeahkoa, väsytti ja turvotti.

 

Anne: onnistuja

Anne valmennuksen alussa tammikuussa 2015

 

Päätös tehdä asialle jotain oli ensin vaikeaa, kynnys lähteä mihinkään kuntosalille oli korkea kuin vuori. Ajatus mennä kuntosalille, jossa ihmiset ovat lihaksikkaita, hoikkia sekä kauniita, oli niin suuri, ettei siihen mennessä tullut mieleenkään lähteä edes kokeilemaan. Mielikuva kuntosalilla käyvistä ihmisistä oli todellakin edellä mainittu. Täysin väärä mielikuva.
Yllättäen joulukuussa 2014 oli Torikeskuksen käytävällä erään kuntosalin arvontapaikka, jossa päätin täyttää kyselylapun, jossa kysyttiin oliko harkinnut kuntoilun aloittamista. Muutaman päivän päästä sieltä soittivat tutustumiseen ja tapaamiseen. Päätin siinä tutustumisen ja tapaamisen aikana ottaa Personal Trainerin sekä valitsin Elinan tuntematta häntä lainkaan. Hänen hymynsä esittelykuvassa ja jokin tekstissä sai minut valitsemaan juuri hänet. Jokin sanoi minulle että valitse hänet. Ensimmäisellä tapaamisella meillä synkkasi hyvin. Elina kuunteli herkällä korvalla, kyseli kuntoilun, liikkumisen taustani. Teki kuntotestin, jossa huomasi että jotain joskus olin tehnyt, mutta siinä hetkessä kunto oli heikko.

VALMENNUKSEN ALKUMETRIT JA 12 KILOSTA 90 KILOON NOSTETTU MAASTAVETO

Elina alkoi opettaa liikuttamaan tätä silloin 49 vuotiaan kroppaa vuoden 2014 lopussa. Siitä alkoi meidän 3 vuoden yhteinen kuntosaliharjoittelu. En ollut koskaan kuntosaliharjoittelua tehnyt. Alkuun liikkeet, joita minä tein tuotti ongelmaa tasapainossa, tekniikassa ja voimassa. Esimerkiksi kahvakuulan heitto oli todella vaikeaa. En oppinut tekniikkaa ensin millään. Ajattelin että miten voi olla näin vaikeaa yksinkertainen liike. Elina varmasti ihmetteli miten saisi tekniikan opetettua. Erilaisia konsteja kokeili. Aikaa meni mutta molemmat mielessään varmasti sama ajatus – periksi ei anneta. Sisukkaasti vain harjoittelin niin se alkoi heilahtamaan oikein. Kun Elina ensimmäisen kerran kehui kuinka hienosti kahvakuula heilahtaa oikealla tavalla, tuntui ihanalta. Opin sittenkin vaikka välillä tuntui turhauttavalta. Todella turhauttavalta.

Maastaveto oli myös haasteellista. Elina aloitti sen opettamisen 12 kg:n kahvakuulalla. Tangon, joka painoi 20kg, nostaminen maastavetona oli haasteellista alussa. Nyt kolmen vuoden päästä olen maksivetona nostanut 90kg! Uskomaton olo kun sen ensimmäisen kerran tein. Olenko, 153cm:n nainen, tosiaan maastavetona nostanut 90kg?!? Sitä mietin jälkikäteen. Se on niin tekniikkalaji, etten ikinä olisi kyennyt tekemään enkä oppimaan oikea tekniikkaa ilman Elinaa.
Hän on erittäin tarkka siitä, kuinka asento on erilaisissa liikkeissä. Hän näkee virheliikkeet heti. Hän kyselee mikä meni pieleen, jos liike on huonosti tehty. Tai missä se tuntui tämä liike. Tunteeko sen liikkeen mitä tehdään juuri sillä hetkellä, siellä missä pitääkin. Liikkeitä tehdään niin useasti että se alkaa mennä hyvin. Joskus jätetään ns. muhimaan mielessä ja tehdään välillä jotain muuta. Palataan joskus toisella kertaa uudestaan samaan liikkeeseen.

 

Anne: onnistuja

Elokuu 2015, valmennusta takana noin 8 kuukautta.

 

ONNISTUMISEN ILO

Elinan ohjaama kuntosaliharjoittelu on hyvin monipuolista. Pelkkä painojen nostelua se ei ole. On sykettä nostattavia emomeja tai intervalleja sekä venyttelyjä, oman kehon painolla tekemistä ja lihasten huoltoa. Näin monipuolisesti en ole koskaan liikkunut kuin mitä Elina on minua harjoittanut näiden kolmen vuoden aikana.
Olen uudelleen oppinut päälläseisontaa, jota olen joskus lapsena tehnyt viimeksi. Voin sanoa että huikea olo tuli kun ensimmäisen kerran seisoin päälläni. Kuinka voi olla mahdollista, että seison päälläni 50 vuotiaana!?! Miten hauskalta ja hullunkuriselta tuntui päälläseisonta mutta suoraan sanottuna myös ihanalta ja upealta. Onnistumisen ilo oli suunnaton!

 

MOTIVAATIO JA ASENNE

Elinan ammattitaidolla, valtavalla sitkeydellä, hurjalla kannustuksella hymyn kera ja sopivalla tiukkuudella olen saanut vartaloni hallintaan. Teen toki itse ne kaikki liikkeet. Eihän sitä Personal Trainer niitä tee vaan itse. Personal Trainer antaa siihen opit, välineet ja kannustuksen mutta itse täytyy tehdä harjoitteet. Kuntoharjoittelu, oli se nyt kuntosalilla tai jossain muualla esimerkiksi ulkona tai kotona, on pitkäjänteistä ja sitkeää tekemistä. Asiat eivät tapahdu yhdessä viikossa. Pitää antaa aikaa kehon kehittyä.

Se palkinto tulee jossain yllättävässä paikkaa. Sitä huomaa ettei hengästynytkään juoksuaskelia ottaessa tai nostaessa raskasta taakkaa maasta kyykystä, selkä suorana se nousee kevyesti. Tai vaikka kampaamossa kun on pesupaikalla niska nojaten pesuallasta päin, niska ei väsy tai kipeydy, kun on lihaksia joka jaksaa pitää päätä.

KANNATTIKO?

Miettiessä kannattaako ottaa Personal Traineria, maksaa siitä ja olla toisen käskytettävänä, sanon että ehdottomasti kannattaa. Personal Trainer antaa uusia näkökulmia liikuntaan ja uutta puhtia elämään.

Jokaisella on vain tämä yksi vartalo, yksi keho. Jokaisen pitää pitää siitä huolta enemmän kuin mistään muusta. Se on se ainut temppeli, jota meidän pitää kunnioittaa. Keho, vartalo, kroppa kiittää monella tapaa myöhemmin.

 

 

Anne: Onnistuja

30.12.2016

 

Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa eikä ikä ole mikään este. Voin itse sanoa rehellisesti ja aidosti etten kadu yhtäkään päivää että otin PT Elinan opettamaan minua liikkumaan oikealla tavalla. Suosittelen kaikille ikään ja kuntoilun taustaan katsomatta, jos haluaa peruskuntonsa paremmaksi tai uusia näkökulmia kuntoiluunsa, ottakaa Personal Trainer itsellenne.

Anne,
52v ja 3 kk 29.12.2017

By |2018-01-18T10:05:49+00:00tammikuu 18th, 2018|motivaatio|0 Kommenttia

Jätä kommentti