Kun uni ei tule

RSS
Seuraa sähköpostitse
Facebook
Twitter
Instagram

Uniongelmat ovat olleet aikaisemmin itselleni arkipäivää jo nuoresta lähtien. Se tunne kun pyörit sängyssä etkä saa unta.  Aamulla pitäisi olla hereillä seitsemältä ja kello on kolme, eikä uni vain tule. Voit ehkä torkahtaa hetkeksi, mutta heräät melkein heti ja uni on niin katkonaista, ettei se pääse palauttamaan kunnolla. Se tunne, kun ei vaan voi asialle mitään, saa mielen epätoivoiseksi: miten jaksan huomisen. Se ei auta, kun olla zombina seuraavan päivän ja selvitä sitä seuraavaan päivään toivoen, että edes yksi yö välissä olisi sikeämpi.

Tämä on hyvin yleistä monelle ihmiselle. Elämä voi olla niin hektistä ja aivot käyvät kaiken aikaa ylikierroksilla. On somet, on älypuhelimet, ollaan saatavilla kaiken aikaa. On kovat treenit ja siihen päälle vielä henkisesti vaativa työ. Kaikki murheet ja stressi kun pitäisi tehdä ja olla tuota ja tuota ja tuota. Mieli voi ylikuormittua tästä kaikesta nopeastikin. Ja jos se ei pääse palautumaan, vaikuttaa se myös yöuniin. Toki syitä voi olla muitakin, mutta itselläni varsinkin oma herkkä luonteeni ja siihen yhdistettynä elämän hektisyys vaikuttaa omaan uneeni. Ja yksi oleellinen osatekijä, mitä en osannut aavistaa, oli esimerkiksi mineraalien lisääntynyt tarve.

KUN HYVINVOINNIN POHJA EI OLE KUNNOSSA

Mun menneisyys oli sitä, että mä totuin siihen etten nuku riittävästi. Mun yöt oli sitä, että sain ehkä unenpäästä kiinni, mutta heräsin melko pian ja mulle tuli aina tarve nousta ylös. Sitä toistui yön aikana lukemattomia kertoja, aivan liikaa. Joskus olin vaan niin väsynyt, että purskahdin itkuun ja mietin miten jaksan seuraavan päivän haasteet. Se krapulainen olo, mikä mulla oli aamulla, oli kaikkea muuta kuin energinen, millaisena mua ehkä pidettiin silloin. Jaksoin esittää energistä ja hymyillä, mutta oikeasti mua väsytti ja suoritin elämää; treenejä ja terveellisiä elämäntapoja. Ja hemmetti soikoon MULLA EI OLLUT HYVINVOINNIN POHJA, ELI UNI KUNNOSSA! Ei silloin voi voida hyvin.

Varsinkin silloin kun oli jotain uutta tulossa, en meinannut saada unen päästä mitenkään kiinni. Joten turvauduin silloin tällöin unilääkkeisiin. Myös luonnollisia rauhoittavia valmisteita ja melatoniinia kokeilin sekä magnesiumlisiä myöskin. Tuntui, ettei unilääkkeetkään saaneet niitä ylikierroksia päässäni rauhoittumaan ja heräilin öisin hikisenä huutamaan painajaisista. Melatooniinista en kokenut mitään hyötyä ja magnesium oli yhtä tyhjän kanssa, vaikka kokeilin laadukkaita, jauhemaisia valmisteita. Keho alkoi välillä reagoimaan hyvin fyysisesti oireillen. Ja en osannut keksiä, mikä auttaisi. Jos miettii itseäni noin 2 vuotta takaperin, sain silloin sanoa, että nukuin viimeksi kokonaisen yön Thaimaan reissulla hotellissa. Eipä sitten näin muuten kokonaiset ja laadukkaat yöunet olleet minulle arkipäivää. 

UNETTOMUUDEN VAIKUTUKSET HYVINVOINTIIN

Huonosti nukutut yö vaikuttavat elämään ja hyvinvointiin todella kokonaisvaltaisesti. Jos yöunet ovat laadultaan huonoja tai liian vajaita, voi vaikutukset näkyä niin fyysisessä kuin henkisessä jaksamisessa. Myös sosiaalinen elämä voi kärsiä pitkään jatkuneiden uniongelmien seurauksena. Huonosti nukutut yöt laskevat mielialaa ja saavat mielialan vaihtelemaan nopeasti ja tuntemaan ärtyneisyyttä helpommin. Pahimmillaan uniongelmat voivat altistaa masennukselle tai päihteiden käytölle. Lisäksi huonosti nukutut yöt vaikuttavat oppimiskykyyn, muistiin sekä keskittymiskykyyn. Aikuisen unentarve on noin 7-9 tuntia. Jos se jää alle tämän määärän, kielii se yleensä stressistä tai sairaudesta, tai vaan siitä, että uneen ei jakseta panostaa ja illat venyy ja venyy. Toki myös unen laadulla on merkitystä ja jos se on huonolaatuista, voi 6 tunnin laadukas yöuni palauttaa paremmin, kuin 9 tunnin huonolaatuinen. 

Henkilöillä, ketkä tekevät yötöitä tai vuorotöitä, on haasteena juurikin oman unirytmin vaihtelu. Vuorotyöläisen onkin todella tärkeää kiinnittää huomiota palautumiseen ja stressinhallintaan. 

Uni

MITÄ PITI TAPAHTUA?

Koska tilanne vaikutti niin epätoivoiselta, aloin miettiä, että tähän pitää vain tottua. Yritin välillä rauhoittaa treenejä ja muutenkin joogata ja tehdä kaikkea rauhoittavaa. Koin, että jooga vaikutti oloon positiivisesti, mutta sen pitäisi olla säännöllisempää, jotta saan sen vaikuttamaan uneeni. Myöskin iltojen rauhoittaminen oli asia, johon koin että minun pitäisi panostaa enemmän. Työt ja myös kaikki murheet hiipivät yöuniin. Eli stressinhallinta oli myös yksi todella oleellinen asia, johon minun piti keskittyä. On tärkeää muistaa levätä, edes vähän, myös päivisin ja löytää ne omat hengähdyshetket. Koska koko se takana oleva päivä voi vaikuttaa seuraavan yön uniin. 

Kun kuulin eräiltä ihmisiltä kokemuksen siitä, että heidän yöunensa laatu parantui sen myötä, kun he olivat käyttäneet säännöllisesti Fit Linen ravintolisiä, olin valmis itsekin kokeilemaan. Mä kokeilin ja huomasin noin viikossa pieniä muutoksia yöunien laadussa. Tämä tarkoitti ehkä sitä, että se 10 kerran heräily pieneni viiteen. Välillä tuli tosi huonoja öitä edelleen. Yhdeksän kuukauden käytön kohdalla mä huomasin selkeitä muutoksia ja silloin tuntui uskomattomalta, kun huomasin että olin nukkunut KOKONAISEN YÖN HERÄÄMÄTTÄ KERTAAKAAN! Se oli jotain uskomatonta. Miten joku ravintolisä voi saada uneni muuttumaan laadukkaammaksi? Mä itse näen yhteyden riittävässä ravintoaineiden saannissa ja varsinkin mineraalien saannissa kohdallani. Saan niitä nykyään monipuolisesti ja hyvin imeytyvässä muodossa, jolla on vaikutuksia mun hyvinvointiin.

Tämä oli siis oma kokemukseni ja mä koen että Fitskut ovat auttaneet mua parantamaan untani ja sen laatua. Enkä mä väitä, että Fit Linet on mitään ihmepulvereita, ne vaan nyt sattuu olemaan todella toimivia niiden imeytyvyyden vuoksi. Eli jos mun keho tarvii mineraaleja, fitskuista ne mineraalit toden totta imeytyy! Mineraalien terveysvaikutuksista on tehty lukuisia tutkimuksia ja meidän kehohan tarvitsee siis mineraaleja. Varsinkin jos syöminen on yksipuolista tai vaikka treenaat paljon, on huolehdittava tarpeellisesta mineraalin saannista. Ja totta kai elämäntavoilla on merkitystä hyvinvointiin ja kaikki menee käsi kädessä. 

MITÄ VAIKUTUKSIA UNELLA ON HYVINVOINTIIN?

Laadukasta unta voisi pitää yhtenä elämänlaatumittarina. Kun olet levännyt tarpeeksi, huomaat jaksavasi arjessa paremmin ja elämäsi tuntuu mielekkäältä. Yön aikana mieli palautuu kun aivot lajittelevat tapahtumia ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. Yön aikana oppimasi talletetaan pitkäkestoiseen muistiin. Yön aikana aivot käsittelevät myös tunteita, jotka meinaavat jäädä arjen hektisyydessä käsittelemättä. Yön aikana alitajuntasi työskentelee puolestasi. Voit antaa alitajunnallesi kysymyksen ennen nukkumaan menoa ja parhaimmillaan herätä aamulla ongelma ratkaistuna. Uni on luovuuden edellytys ja myös muutoksissa levolla on todella suuri merkitys. Kun elämä on kuormittavaa, tulee unta tuolloin korostaa. 

Tässä tiivistettynä unen vaikutukset hyvinvointiisi:

  • Ylläpitää elimistön vastustuskykyä
  • Palauttaa lihaksia ja kudoksia päivän treeneistä ja hektisyydestä
  • Palauttaa mieltäsi ja antaa vireyttä
  • Vaikuttaa positiivisesti hormonitoimintaan 
  • Vaikuttaa aineenvaihduntaan sitä ylläpitäen ja tasapainottaen
  • On tärkeää muistille ja oppimiselle
  • Auttaa stressin sekä erilaisten tunteiden käsittelyssä

NYKYÄÄN?

Treenaan nykyään enemmän kuin mitä olen koskaan treenannut. Kulutan siis rutkasti mm. mineraaleja ja b-vitamiineja kehostani. Nukun silti pääosin yöni sikeästi, mikä on uskomatonta, koska aikaisemmin rankat treenijaksot näkyi heti mun yöunessa. Palaudun pääosin todella hyvin, verrattuna aikaisempaan. Jos huomaan, että yöunien laatu meinaa heiketä, himmaan treeneissä, pyrin ottamaan hetken rennommin ja kuuntelen, mitä keholla on sanottavaa. 

Mulla on edelleen säännöllisessä käytössä Fit Linen optimaalisetti, josta en luopuisi enää, en hevilläkään. Ne toimii mulla ja ovat auttaneet kaiken muun lisäksi saamaan mun yöunet palauttaviksi. Nyt tiedän, mitä palauttavat yöunet ovat! Kun saa aamulla herätä pirteänä uuteen päivään ja huomaan kehittyväni myös treenatessa paremmin. 

Lisäksi pyrin päivittäin tauottamaan mun työtä järkevästi sekä meditoimaan aamuisin jos suinkin ehdin. Vältän ylikuormittumista kaikin keinoin, koska olen huomannut, että kuormitun melko herkästi. Illalla tuuletan makuuhuoneen ja laitan kännykän sivuun (tai ainakin pyrin siihen), juon iltamineraalijuomani  ja keskityn lukemaan hyvää kirjaa. Tällä hetkellä luen Erik Bertrand Larssenin Paras- kirjaa, jota muuten suosittelen. 🙂 Hyvinvointi on niin laaja käsite ja siihen kuuluu monet eri osa-alueet. Kun ne ovat balanssissa, myös voit paremmin.  

Olisi tosi kiva kuulla teidän unenlaadusta ja onko täällä samanlaisia kokemuksia uniongelmien kanssa? Ihanaa jos tästä tekstistä on apua yhdellekkin. Koska uni on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä, sitä EI SAA UNOHTAA!!! <3

Mä kerron myös mielelläni lisää Fitskuista, jos haluat tietää enemmän. Laita viestiä osoitteeseen elina@newbeginning.fi

Energistä päivää teille ja muistakaa, että sä itse pystyt pitkälti vaikuttamaan sun päivittäisillä teoilla siihen, miten sä voit. <3 

By |2018-01-10T11:32:59+00:00tammikuu 10th, 2018|Hyvä olo|0 Kommenttia

Jätä kommentti